tiistai, 13. maaliskuu 2012

Upea Villasukkaooppera

Lähdimme Hämeenlinnan rautieasemalta 13 martan voimin kohti Keravaa, neljästoista hyppäsi kyytiin Turengista. Junassa pääsimme kaikki samaan osastoon ja pian oli jo neulomuksia käsissä. Matkalla ihailimme upeita keväisiä maisemia.

Villasukkaooppera oli loppuunmyyty, joten väkeä oli paikalla oikein mukavasti. Oli todella huikea kokemus, käsityön hehkutusta koko ooperan ajan. O sole mio taipui hauskasti muotoon Oi villalanka...Yleisö pääsi myös osallistumaan esitykseen, lauloimme mukana maakuntalauluja. Vanhat muistot kouluajoista palasi laulujen myötä varmasti useimpien laulajien mieleen.

Käsitöiden arvostus on noussut hienosti viime vuosien aikana. Villasukkien ja lapasten saajat ovat lahjoistaan onnellisia ja uusia käsityöharrastajia liittyy suureen joukkoomme. On mukava seurata uusien kässämarttojemme kautta käsityön tekemisen iloa ja riemua. Aina valmis tulos ei ole se päätarkoitus, lankojen kanssa tehty yhteinen matka antaa meille voimia ja uuden oppiminen pitää mielen virkeänä.

Oikein hyvää kevättä kaikille!

 

 

 

sunnuntai, 4. maaliskuu 2012

Villasukkaoopperaan 11.3.2012

Lähdemme Villasukka oopperaan Keravalle sunnuntaina r-junalla klo 13:23. Kokoontuminen rautatieasemalla klo 13, niin saamme ostettua ryhmälipun.

Ooperan lipun hinta on 20 €.

Mukaan voit ottaa nitkuttimesi, junassa on hyvää aikaa sutkutella...

tiistai, 14. helmikuu 2012

Korukurssi 16.2.2012

Korukurssilla teemme nappikoruja.

 

Tarvikkeet:

nappeja

helmiä

virkkuukoukku 1,25 - 1,5 mm

koukkuun sopiva virkkauslanka

 

Koruja oppivat myös lapsetkin tekemään, joten ottakaapa koululaisianne mukaan.

 

 

perjantai, 13. tammikuu 2012

Savikurssimme 29.1.2012

29.1.12                Tehdään savitöitä

  •   Kyyrölän Savi OY, Hangasmäentie 6, 13270 Hämeenlinna
  •   klo 11 – 14
  •   työn hinta määräytyy käytetyn saven sekä tuotteen käyttötarkoituksen mukaisen polton mukaan (koriste / käyttöastia)
  •  ilmoittautuminen Hannalle viim. viikkoa ennen hanna.heikkila(@)aina.net

 

Ilmoittautuneita on jo tullutkin, mutta vielä mahtuu mukaan. Kurssille mahtuu  20 henkilöä. Tarkoituksena on tehdä suipporuukku, jonka saa seinälle tai koristella oma muki.

Suipporuukun hinta materiaaleineen, lasitettuna on 45 € ja mukin 25 €.

 

 

Tällaisia mukeja voi tehdä, vaikka oman marttamukin.

 

 

Tässä rakukeramiikkaa, näitä tehdään sitten keväämmällä 21.4.

 

Ja pitsilautasia tehdään marraskuussa!

  

Lisää kuvia löytät täältä:

www.kyyrolansavi.fi/index.htm

 

lauantai, 7. tammikuu 2012

Toimintasuunnitelmamme vuodelle 2012

Tuomelan Kässämarttojen toimintaa 2012

 

 

Kaikki Tuomelan Marttayhdistyksen jäsenet ovat automaattisesti myös Kässämarttojen jäseniä. Muiden marttayhdistysten jäsenet voivat liittyä mukaan Kässämarttoihin maksamalla 7 € tilille FI80 5682 6220 0172 31.

 

Materiaalit jokainen sitoutuu hankkimaan itse. Tarvittavista materiaaleista tiedotetaan erikseen.

Lisätietoja saat Hanna Heikkilältä puh. 0500 483 819 tai hanna.heikkila@aina.net sekä osoitteesta: http://tuomelanmartat.vuodatus.net.

                          

29.1.12                Tehdään savitöitä

  •   Kyyrölän Savi OY, Hangasmäentie 6, 13270 Hämeenlinna
  •   klo 11 – 14
  •   työn hinta määräytyy käytetyn saven sekä tuotteen käyttötarkoituksen mukaisen polton mukaan (koriste / käyttöastia)
  •  ilmoittautuminen Hannalle viim. viikkoa ennen hanna.heikkila(@)aina.net

 

16.02.12               Korupaja

  •   Marttakeskus, Rauhankatu 5, 13100 Hämeenlinna
  •   klo 18 - 20

 

11.3.12                Villasukkaooppera

  • Keravalla, Kerava-talossa
  •  matkustamme yhdessä R-junalla
  • lipun hinta 20 e
  • ilmoittautuminen Hannalle mahdollisimman pian, lippuja on varattu 15 kpl

 

21.4.12                Rakukeramiikka-kurssi

  • Kyyrölän Savi OY, Hangasmäentie 6, 13270 Hämeenlinna
  •  klo 11 – 14
  •  työn hinta määräytyy käytetyn saven sekä tuotteen polton mukaan    
  • ilmoittautuminen Hannalle viim. viikkoa ennen

 

19.5.12                Betonikurssi

  •   teemme ruukkuja ja astinkiviä sekä pihan koristeita
  •   Kyyrölän Savi OY, Hangasmäentie 6, 13270 Hämeenlinna
  •   klo 11 – 14
  •   oma valmisbetonisäkki mukaan sekä pikkuinen sekoituslapio ja – astia sekä kanaverkkoa ja muotteja

 

 29.8.12                Avoimet ovet ja lankojen vaihtotori

  •   Marttakeskus, Rauhankatu 5, 13100 Hämeenlinna
  •   klo 18 - 20
  •  ota mukaan itsellesi turhia lankoja ja tarvikkeita kierrätystä varten

 

29.9.12                Värjätään lankoja luonnonväreillä Sirpan kanssa

  • paikka ja tarkka kellonaika ilmoitetaan myöhemmin, samoin mukaan otettavat tarvikkeet

 

24.10.12               Toiminnan suunnittelu vuodelle 2013
  •   Marttakeskus, Rauhankatu 5, 13100 Hämeenlinna
  •  klo 18 - 20

 

17.11.12               Savilautasen valmistus

  • Kyyrölän Savi OY, Hangasmäentie 6, 13270 Hämeenlinna
  •  klo 11 – 14
  • työn hinta määräytyy käytetyn saven sekä tuotteen käyttötarkoituksen mukaisen polton mukaan 
  • voit tehdä pienen tai ison savilautasen ja painaa siihen pitsikuvion
  • ilmoittautuminen Hannalle viim. viikkoa ennen

 

8.12.12                Peltitöitä

  • Kyyrölän Savi OY, Hangasmäentie 6, 13270 Hämeenlinna
  • klo 11 – 14
  •  ota mukaan peltisiä säilykepurkkeja, valmistamme niistä lyhtyjä

 

Parillisten viikkojen keskiviikkoisin klo 18 -20 osallistumme Kahvila Hoffin Neulekahvilaan. Aloitamma 11.1.2012. Osoite on Palokunnankatu 9, Hämeenlinna. Ota mukaan oma käsityösi.

 

TERVETULOA MUKAAN TOIMINTAAMME!